VIESKATALO mullisti perinteisen hirsirakentamisen – Hirsirakentaminen ja elementtiratkaisut yhdistettiin kokonaisuudeksi

VIESKATALO on ensimmäinen talotehdas Suomessa, joka toimittaa hirsitalon ja siihen liittyvät elementointiratkaisut samassa paketissa. VIESKATALOn tavoitteena on kasvaa merkittäväksi rakennusliikkeiden yhteistyökumppaniksi Suomen markkinoilla. Luonteva suunta kasvulle on laajentua hirsirakentamiseen, koska osaaminen tähän on jo olemassa.

VIESKATALOn uudet tuotteet ovat syntyneet ideasta, miten asioita voisi tehdä toisin tai helpommin. Pandemian alkuaikoina ryhdyttiin kehittämään hirsikohteisiin sopivaa tuotetta ja nyt siitä voidaan puhua julkisesti.

-Tästä syntyi elementointiratkaisut hirsikohteisiin. Hyvin nopeasti meille selvisi, että vastaavia tuotteita ei ollut tarjolla, niille oli kysyntää ja niiden hyödyt olivat selkeät, Vieskan Elementin toimitusjohtaja Tapani Yrjölä sanoo.

-Elementointiratkaisuilla oli työmaan läpimenoaikaan niin merkittävä vaikutus, että heti ensimmäisen kohteen jälkeen todettiin, että tuotetta kehitetään edelleen ja uutta tapaa rakentaa hirsikohteita tullaan jatkamaan. Yllättävää oli se, kuinka paljon hirsirakentamisessa löytyi kohteita, joita pystyttiin elementoimaan. Muutamia kohteita tehtiin niin, että rakennusliike tilasi hirret muualta ja me toimitimme kohteeseen elementointiratkaisut.

-Hirsikohteiden elementointi on hyvä lisä, kun yritys haluaa kasvaa ja laajentaa tarjontaa. Kehitystyön tuloksena saimme sovitettua perinteisen hirsirakentamisen ja elementointiratkaisut yhdeksi kokonaisuudeksi. Seuraava tavoite on laajentaa toimintaa massatuotantoon. Tuotteistamisen jälkeen oli luontevaa lähteä viemään hirsirakentamista uudelle tasolle niin, että myös hirsikehikon saa meidän kauttamme, Yrjölä toteaa.

 

Yhteistyössä Pellopuun kanssa yhdistyy 120 vuotta kokemusta, joka tukee toisiaan

Pellopuun toimitusjohtaja Perttu Pörhölä näkee yhteistyössä VIESKATALOn kanssa synergiaetuja, joista molemmat osapuolet hyötyvät.

-VIESKATALOn kehittämät elementtiratkaisut hirsirakentamiseen tukevat kokonaisuutta. Kapasiteetin ja kysynnän yhdistäminen kahden pitkät perinteet omaavan, ammattirakentamiseen keskittyvän yrityksen kesken vahvistaa hirsirakentamisen erikoisosaamista.

Pellopuulla on investoitu tehtaaseen, ja käytössä on uusin tekniikka ja viimeisimmät ratkaisut hirren käsittelyyn.

-Kun meidän tuotteeseemme yhdistetään VIESKATALOn elementtiratkaisut hirsirakentamiseen, voidaan puhua merkittävästä muutoksesta hirsirakentamisessa.

-Puurakentamisen kasvu on osa ekologisesti kestävää rakentamista ja sitä täytyy lisätä tuntuvasti, jos aiotaan pysyä kansallisesti sovituissa ilmastotavoitteissa, Pörhölä korostaa.

 

VIESKATALOlta löytyy vahvaa osaamista myös hirsirakentamisessa

Pitkän elementtirakentamisen historian omaavassa yrityksessämme on vahva kokemus kuivaketjun hallinnasta, kun rakentaminen tapahtuu valvotuissa halliolosuhteissa.

Hirsirakentamisen tuotteiden kehittämisen aikana työmaa-ajan lyhenemisen ja kuivaketjun hallinnan lisäksi huomattiin merkittävä vaikutus myös työturvallisuuteen, kun telinetyöt työmaalla vähenivät. Lisäksi suojaamisen tarve väheni, koska rakennus saatiin säältä suojaan huomattavasti nopeammin ja varastoinnin tarve työmaalla saatiin minimoitua, kun elementoinnin ja huolellisen aikataulutuksen avulla tuotteet saatiin asennettua suoraan paikoilleen.

Kokonaisuudessa nähtiin merkittäviä säästöjä, hyötyjä ja tuotannon tehostumista.

-Hirsirakentaminen elementointiratkaisut eivät kuormita elementtilinjastoamme ja ne pystytään kohtuullisen pienillä investoinneilla ja järjestelyllä saamaan mukaan vakiotuotevalikoimaamme kasvattamaan toimintaamme

VIESKATALOn asennuspäällikkö Esa Hirvilammi toteaa, että kokonaisvaltainen hirsirakentaminen laajentaa VIESKATALOn valikoimaa ja hyödyntää olemassa olevia resursseja.

-Ammattitaito ja valmius hirsirakentamiseen ja asentamiseen on meillä ja meidän yhteistyöyrittäjillämme jo olemassa. Myös meidän suunnittelumme soveltuu uusiin tuotteisiin erittäin hyvin ja niiden ottaminen tuotantoon onnistuu helposti. Kokonaisuuden synkronointi ja kasaaminen on luontevaa, Hirvilammi sanoo.

Hirsitalomyynti vahvistaa VIESKATALOn tuotteiden monipuolisuutta

Itä-Suomen myynnistä vastaavalla Jari Hartikaisella on pitkä kokemus hirsitalojen myynnistä ja asentamisesta.

-Hirsitalojen kysyntä on kasvanut viimeisen viiden vuoden sisällä. Se johtuu ympäristötietoisuudesta ja pyrkimyksestä hiilineutraaliuteen, Hartikainen arvioi.

Hirsitalorakentaminen koetaan turvallisena vaihtoehtona. VIESKATALOn kehittämät elementointiratkaisut ja laadukkaasti suunnitellut hirsirakenteet nopeuttavat ja sujuvoittavat rakentamista.

-Esivalmistus kuivissa ja hallituissa olosuhteissa takaa myös paremman ja luotettavamman työn laadun. Kokonaisuudessa päästään nopeasti säältä suojaan ja näin saadaan terveitä ja pitkäikäisiä rakennuksia. Asiakkaat kiinnittävät huomiota aiempaa enemmän juuri näihin seikkoihin, Hartikainen sanoo.

Logo-01

Copyright © Vieskatalo

luotettavakumppani

Vieskatalo

Vieskan Elementti Oy, 85200 ALAVIESKA
Y-tunnus: 0194902-3

Puh: 08 430 9200

asiakaspalvelu@vieskatalo.fi