Rakennusliike Nivala rakentaa valmiita koteja

Rakennusliike Nivala on täyden palvelun kirvesmiestiimi, jolla on kokemusta rakentamisesta yli kolmelta vuosikymmeneltä. Tapio Nivalan perustamassa yrityksessä on isän ja pojan välillä selkeä työjako, mutta käytännössä molemmat pystyvät tekemään toistensa työt. Viime vuosina asiakastapaamiset ovat kuitenkin siirtyneet enemmän Jonin vastuulle.

Rakennusprojektit tehdään valmiiksi avaimet käteen periaatteella, mutta asiakas voi halutessaan ostaa myös pelkän talopaketin. Muuttovalmis koti helpottaa rakentamisen ajan stressiä ja se onkin nykyään monen kodinrakentajan valinta.

-Ennen perheet ja ystävät tekivät paljon talkoita, mutta nyt kaikilla on vähemmän aikaa ja rakentaminen halutaan antaa ammattilaisten tehtäväksi, Joni Nivala sanoo.

Yrityksen vahvuutena on alusta lähtien ollut elementtirakentaminen ja syksyllä 2018 aloitettu Vieskatalojen edustus Kokkolan talousalueella oli luonteva siirtymä, koska tuote on jo tuttu 2000-luvun alusta alkaen.

Rakennusliike Nivalalla oli aiemmin työkohteita ympäri Suomea, mutta nykyisin kohteet keskittyvät Kokkolan ympäristöön. Tavoitteena on päästä työpäivän jälkeen aina illaksi kotiin.

Suurin osa asiakkaista on yksityishenkilöitä. Rakentamisen ydinasiat Rakennusliike Nivala tekee itse, mutta osa töistä teetetään luotettavilla aliurakoitsijoilla.

-Viimeistelty ja laadukas työn jälki takaa tyytyväiset asiakkaat, Tapio Nivala kertoo yrityksen toiminnan periaatteista.

Lue uusimmat artikkelit

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×