1.2.2021

Perinteinen hallirakentaminen on kasvussa

Vieskan Elementin vuonna 1968 alkaneeseen toimintaan hallirakentaminen tuli mukaan jo alkuvuosina. Vieskahallien myyntipäällikkö Jyrki Jutila kertoo, että alussa hallit olivat pääsääntöisesti kylmiä konehalleja.

-80-luvun lopulla alettiin rakentaa lämpöeristettyjä teollisuushalleja. Niiden rakentamiseen siirryttiin joustavasti lämpöeristetyistä navettaelementeistä. Navetat olivat tuolloin matalia ja pieniä. Niiden kokoa lähdettiin kasvattamaan.

Nyt Vieskahallien rakentaminen on vakiintunut 100 – 1000 neliön kokoisiin halleihin.

-Tuotevalikoimamme on nykyään todella laaja. Pystymme elementtirakentamisen avulla rakentamaan erilaisia teollisuus-, korjaamo- tai varastohalleja. Puu soveltuu moneen eri paikkaan.

 

Hallirakentamista rajoittavat usein investointikustannukset

-Varastohalleille on tarvetta aina ja joka paikassa, mutta se on kertainvestointina merkittävä. Erilaiset investointituet ovat helpottaneet rakentamispäätöksiä ja se on selkeästi nähtävillä esimerkiksi tämän vuoden aikana tehdyissä tilauksissa.

Varastohalleja toimitetaan maatalouteen, teollisuuteen ja omakotiasujille. Sama halli sopii moneen eri paikkaan, koska se on muokattavissa asiakkaan tarpeisiin ja kokovaihtoehtoja on niin paljon.

Myös varastohallin tyyppiset varastohotellit ovat yleistyneet. Varastohotelli on iso halli, jonka sisätilat lohkotaan pienempiin osastoihin. Niitä vuokrataan edelleen varastoiksi tai korjaamoiksi.

 

Vieskahallin muunneltavuus on myyntivaltti

Rakennusten vanheneminen ja konekannan suurentuminen on osaltaan lisännyt varastotilojen uusien varastotilojen tarvetta.

-Vanhat hallit ovat usein pieniä, matalia ja niiden ovista ei mahdu isot koneet. Nykyaikaisissa halleissa pystytään ottamaan huomioon asiakkaan tarpeet ja niitä muokkaamalla ne täyttävät paremmin nykyajan vaatimukset. Vanha halli otetaan usein eri käyttöön, kun kohteeseen on saatu uusi toimivampi varastotila.

Hallien muunneltavuus on monen hallirakentajan ostopäätökseen vaikuttava asia.

-Asiakkaat arvostavat sitä, että he voivat esittää toiveensa. Myös rakennuspaikka määrittelee esimerkiksi sitä, miten ovet sijoittuvat. Me pystymme hyvin joustavasti muokkaamaan hallia vastaamaan asiakkaan tarpeita.

Meille on hallirakentamisessa ollut alusta lähtien selkeää, että emme tarjoa vain yhtä mallia.

-Muunneltavuuteen kuuluvat myös erilaiset värit ja ikkunat. Niiden avulla hallin ulkonäköä pystytään muuttamaan merkittävästi.

Puurakenteinen Vieskahalli sopii suomalaiseen maisemaan ja on miellyttävä käyttää. Puu tuntuu kylmässäkin hallissa lämpimältä materiaalilta.

 

 

Halleista yhä suurempi osa halutaan valmiina pakettina

Vieskahallin elementtipaketti sisältää ikkunat, ovet, kattoristikot, päätykolmion ja kattopellit eli kaikki perustuksen päällä olevat materiaalit.

– Asennusvaihtoehdot ovat pelkän rungon pystyttäminen, johon kuuluu seinät ja kattotuolit. Säältä suojaan asennukseen kuuluu runkopystytyksen lisäksi aluskate, korokerimat ja vesikaton ruoteet. Kolmas vaihtoehto on pystyttää halli valmiiksi asti.

Noin 70 prosenttia halleista pystytetään valmiiksi asti.

-Kun hallin ostaja on rakennusliike, he pystyttävät hallin itse. Nykyään on aika vähän omatoimirakentajia, jotka rakentavat hallin itse rungon pystyttämisen jälkeen. Valmiusaste on noussut koko ajan. Asiakkaan on helppo valita valmis paketti, johon kuuluu kaikki pystytysvaiheessa tarvittavat nosturit ja tellingit. Usein valmiin paketin valintaan vaikuttaa myös se, että halli saadaan nopeasti valmiiksi ja käyttöön. Merkittävä tekijä on myös kulujen hallinta. Paketin kokonaishinta on tiedossa, eikä rakentamisvaiheen kulut tule yllätyksenä.

Pystyttämiseen menevä aika riippuu halutusta valmiusasteesta ja hallin koosta. Keskimäärin hallin rakentamiseen valmiiksi asti menee kaksi viikkoa.