31.1.2020

Vieskan Elementti toteutti Vestian uuden autotallin ja varastorakennuksen

Vestia on kuudentoista kunnan omistama paikallinen jätehuoltoyhtiö, jonka perustehtävänä on järjestää kunnnan asukkaiden jätehuolto. Yksityisasikkaiden jätehuollon lisäksi Vestia hoitaa jonkin verran yritysten jätehuoltoa ja jätekeskukselle saapuvaa materiaalia. Lisäksi Vestia vastaa hyötyjäteasemista maakunnassa. Kaikki jäte hoidetaan kierrätykseen ja hyödyntämiseen asti.

Tuotantopäällikkö Jukka Saukko sanoo, että toiminta on vuosien saatossa muuttunut merkittävästi.

-2000-luvulla vastaanotetusta tavarasta 100 prosenttia meni kaatopaikalle. Tällä hetkellä kaatopaikalle menee tulevista jätteistä alle 5 prosenttia.

Suurin muutos on ollut energiahyödyntämisen tehostaminen. Seuraava iso muutos on materiaalin hyötykäytön korkeampi osuus. EU: ja Suomen valtion antaman tavoitteen perusajatus on, että nyt energiakäyttöön menevästä jätteestä pystytään tulevaisuudessa hyödyntämään suurin osa materaalihyötykäyttöön.

Yhtiö kehittää toimintojaan lain vaatimusten mukaiseksi, mutta niitä halutaan kehittää myös asiakaspalvelun ja yhtiön toiminnan kannalta. Vestian viimeisin rakennushanke, joka toteutettiin yhdessä Vieskan Elementin kanssa, on osa toiminnan kehittämistä.

Vuoden 2018 keväällä toteutetussa katselmoinnissa, jossa käydään vuosittain läpi ympäristö- ja turvallisuusasioita, havaittiin tarve uudelle varastolle.